Torta pasqualina, almeno quasi

keskiviikko 26. maaliskuuta 2008

Tällä italialaisella, tarkemmin sanottuna ligurialaisella, piirakalla on hyvin pitkät perinteet. Piirakkaa on leivottu Genovassa ja lähialueilla jo 1400-luvulta saakka ja nykyään sitä syödään nimensäkin mukaan pääsiäisaikaan, erityisesti toisena pääsiäispäivänä.
Minä olen pohdiskellut piirakkaa jo useamman vuoden ja pitkään harkinta-aikaan on syynä, että en kerta kaikkiaan pidä pinaatista ja toisekseen piirakka pitäisi valmistaa mangoldinlehdistä, joita ei ainakaan pääsiäisen aikaan lähikaupoista löydy ja pidän niistä melkein yhtä vähän kuin pinaatista.
Taikinakerroksia tässä prinsessaherkussa tulisi olla Jeesuksen ikävuosien mukaan 33, mutta välttääkseni kaulimisen tuskan ostin paketin valmista fillo-taikinaa, jossa on vain 12 taikinaliuskaa. Kelvollinen lopputulos tulisi myös yhdestä isosta lehtitaikinalevystä pohjaan ja toisesta päälle. Täytteen ricotta koostuu sunnuntaisen pääsiäisaterian tortellinitäytteen ylijäämästä, mutta pinjansiemenet eivät tähän oikeasti kuulu.
Apuja piirakan tekemiseen löytyi italialaisilta sivuilta googlettamalla mm. Giallo Zafferanosta.
Maistuu (kuulemma) sekä lämpimänä että kylmänä!

1 paketti fillo-taikinaa
500 g tuoretta pinaattia
250 g ricottaa
1 dl kermaa
100 raastettua parmesaania
9 kananmunaa
suolaa
pippuria
n. 1 dl oliiviöljyä

Huuhtele pinaatti ja keitä se lehtiin jäävässä huuhteluvedessä, varo keittämästä liikaa, riittää sen verran, että lehdet ”nahistuvat”, mutteivät ala tummua. Purista mahdollinen ylimääräinen neste pois lävikössä.
Sekoita ricotta, 3 kananmunaa, vähän yli puolet parmesaanista sekä suola ja pippuri. Jos muuta maustetta haluaa, niin Giallo Zafferanossa mainittua muskottipähkinää voi kokeilla tai basilikaa, mainittiinpa jossain ohjeessa tuore meiramikin. Nosta pinaatti erissä leikkuulaudella ja silppua, sekoita juusto-kananmunaseokseen.
Voitele korkeareunainen (mielellään irtopohjainen vuoka) oliiviöljyllä, painele pohjalle yksi taikinalevy. Voitele taikinalevy ja painele vuokaan uusi taikinalevy. Jatka näin kunnes taikinalevyjä on vuoassa kahdeksan, älä voitele viimeistä levyä.
Kaada täyte vuokaan. Siirtele täytteeseen kuoppia lusikalla ja riko jokaiseen kuoppaan yksi kananmuna. Tee kuopat yksi kerrallaan, varo rikkomasta keltuaista ja laajenna kuoppia niin, että valkuainen ei leviä täytteen päälle, ainakaan paljoa.
Ripottele täytteen päälle loput parmesaanista. Nosta täytteelle varovasti loput neljä taikinalevyä yksi kerrallaan kuten edellä. Kun olet laittanut täytteen päälle viimeisen taikinalevyn, leikkaa ylimääräinen taikina saksilla tai terävällä veitsellä vuoan reunaa myötäillen ja taita jäljelle jäävä reuna piirakan päälle, voitele.
Paista piirakkaa 200-asteisessa uunissa n. tunti. Laita irtopohjainen vuoka vielä pellille, sillä muuten öljy valuu saumasta uunin pohjalle ja kärtsää kuin viimeistä päivää ja palohälytin huutaa ja naapurit hermostuu, varsinkin kun teet piirakkaa kymmeneltä illalla…

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template created by Photographic Elements