Tuliaisia Espoon Ikeasta

tiistai 26. elokuuta 2008

Alkuviikosta vuokrasimme pakun ja suunnimme Espooseen Ikeaan kanssa-asujan kanssa. Suosittelen erittäin lämpimästi Paku ovelle -palvelua! Tarkoituksena oli ostaa, ja ostettiinkiin, keittiöön uusi kalusto. Ei siis mitään ruokapöytää ja tuoleja vaan kaksi kirjahyllyä, kaksi nojatuolia, rahi ja sohvapöytä. :D Kannoin kaikki nämä ja vähän päälle hissiin ihan yksin kanssa-asujan palauttaessa pakettiautoa ja kasasinkin kaiken ihan itse. Minä Prinsessa Veera siis. Ansaitsen jonkun sorttisen kunniamerkin, Ikean kalusteet ovat tunnetusti aika monessa osassa ja haasteellisia kasattavia, mutta kaikki on nyt paikallaan. Erittäin haasteellista on selvitä Ikea-reissusta ostamatta puolta alakertaa. Suoriuduin tehtävästä kohtuullisen hyvin, sorruin vain pussilakanaan ja keittiöpyyhkeisiin (ja ehkä pariin muuhunkin nippeliin..). Toisin kävi hodarijonossa. Ikeassahan pitää aina syödä kaksi hodaria, toinen heti tullessa ja toinen juuri ennen kuin kaikki tavara pakataan autoon. Jono oli aika kova ja vaikka kuinka yritin tuijotella pihalle en malttanut olla vilkuilematta ruokahyllyihin. Ja heti pisti silmiin tummanpuhuva näkkäripaketti ja se oli pakko saada mukaan koska se oli niin hienon näköinen vaikken edes syö näkkileipää. Salamana tartuin myös Pågenin puustipakettiin, sillä niitähän sentään syön, ja paljon, voisin elää niillä. Tässä taannoin söin kaksi pussia yhdeltä istumalta! Kahvia ihminen tarvitsee aina, eri asia on maistuuko se sellaiselta, että sitä ihminen joisi. Kassalle oli laitettu sievään koriin suklaalevyjä, en edes yrittänyt vastustaa kiusausta.
Aika nättejä nää Ikean pakkaukset.

5 kommenttia

  1. Sympatiat ovat ihan täysin puolellasi ja olen vielä samaa mieltä ruuan suhteen. Olen leikkinyt koko viime vkon rahtaria ja kantanut Ikeasta semmoisia määriä, että kerran jo loppui voimat ja jouduin ottaa loppumetreillä taksin. Ikea kun on kahden metrolinjan ja bussimatkan päässä...
    Ymmärrettävää on, että tälläiset rahtailureissut vaativat paljon ravintoa, että niistä selvityy!
    t.Brysselin serkku

    VastaaPoista
  2. ai sitä meinataan oikein pistää keittiö uusiksi ennen kuvien ottamista ;D

    VastaaPoista
  3. Hyppysellinen: Joo, ja hieno siitä tuleekin. Tosin kuvia en ehkä otakaan, kanssa-asuja ei lämmennyt idealle ja on kai silläkin asiaan jotain sanottavaa. Koitan taivutella sitä vielä jos edes yksityiskohtia vois julkaista, ettei mitään koko huoneen kuvia.

    Serkku: Hauskaa Brysseliä! Laita mulle meiliin osoite mistä kämppää voi taas ihailla kunhan saat sisustettua.

    VastaaPoista
  4. koitappa vaan suostutella, olis mukavaa nähdä teidänkin keittiö!

    VastaaPoista
  5. Hattua nostelen,on se IKEAN tavaroiden kokoaminen hikistä hommaa,kuten just tuli huomattua koottuani pari huonekalua. Ja toi näkkäripaketti on todella tyylikäs, meidän IKEAssa täällä Israelissa ei tollaista pakettia olekkaan....

    VastaaPoista

Blogger Template created by Photographic Elements