Spaghetti alla carbonara

tiistai 12. helmikuuta 2008

Tämä ruoka pelasti sunnuntain, on pelastanut monta kertaa aikaisemminkin, eikä taatusti ollut viimeinen kerta. Ja taisipa tämä jälleen korvata myös aamiaisen ja mikäs siinä näillä englantilaisen aamupalan peruselintarvikkeilla: kananmunilla ja pekonilla.
Kasvissyöjät korvaavat pekonin sienillä ja sipulilla.


Paketti amerikanpekonia
1 valkosipulinkynsi
oliiviöljyä
4 kananmunaa
¼ dl kermaa
reilusti parmesaania
mustapippuria


Pistä pastavesi kiehumaan ja siivuta kiehumista odotellessa pekoni ja valkosipuli ohuiksi siivuiksi ja raasta parmesaani valmiiksi. Jatka tästä vasta kun spaghetit kiehuvat vedessä.
Paista pekoni pannulla rapsakaksi, lorauta pannulle reilusti oliiviöljyä ja lisää valkosipuli ja paista kunnes se on pehmennyt.
Pekonin paistuessa sekoita kulhossa kananmunien rakenne rikki. Sekoita kerma ja n. yksi dl parmesaaniraastetta kananmuniin.
Sekoita valmis pasta pekonin kanssa. Kaada kananmunaseos pastaan ja sekoita voimakkaasti. Kananmunan ei pitäisi hyytyä vaan vain sekoittua pastaan, joten paras tehdä tämä muualla kuin kuumalla liedellä. Annostele pasta lautasille, rouhi reilusti mustapippuria päälle ja nauti parmesaaniraasteen kanssa.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template created by Photographic Elements