Sitruuna-hunajakakku

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Lapsi Prinsessalla tuli ikää eilen täyteen tasan puolitoista vuotta. Oi mikä ihana tekosyy leipoa kakkua! Varsinkin kun olen asettanut itselleni ukaasin, että makiaa saa syödä vain itse leivottuna. Voin kertoa, että tekosyiden keksiminen leipomiselle ei ole mitenkään erityisen vaikeaa.






































Leipaisin helpon ja ihanan tahmaisen kakun, jonka tarjoilin perheelle meidän uudella partsilla kirsikoiden ja pensasmustikoiden kanssa. Tahma kakkuun muodostuu hunajasta ja sillä voi myös vaikuttaa kakun makuun eli hunaja maistuu tässä voimakkaasti. Kakun koristelin hunajan kanssa hyvin yhteen käyvillä pinjansiemenillä, jotka voisi halutessaan paahtaakin, ihan jo kauniimman ulkonäön tähden.

150 g pehmeää voita
130 g sokeria
2 kananmunaa
1 sitruuna
150 g vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl hunajaa
1 rkl pinjansiemeniä

Voitele ja jauhota kakkuvuoka tai vuoraa se leivinpaperilla, irtopohjavuossa riittänee paperi pohjalle. 
Vaahdota voi ja sokeri sähkövatkaimella vaaleaksi. Vatkaa joukkoon munat yksitellen. Raasta sitruunasta kuori taikinaan. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja kääntele seos taikinaan. Takinan tulee olla sileää ja nuolijalla helposti levitettävissä, joten jos tuote on liian tiukka, lisää lusikallinen maitoa.
Levitä seos kakkuvuokaan ja paista 180-asteisessa uunissa 40-50 minuuttia, kokeile kypsyys tikulla.
Kakun paistuessa keitä sitruuna-hunajasiirappi. Purista pieneen kattilaan sitruunasta mehu ja lisää hunaja. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä minuutti taikka pari. Lisää siirappiin pinjansiemenet.
Kumoa valmis vielä kuuma kakku, pistele siihen reikiä ja lusikoi päälle kuuma siirappi.
Maistuu kuumana ja kylmänä!

3 kommenttia

  1. Innostuin ihan heti kun näin tämän reseptisi, aion niiivvarmaan kokeilla!

    VastaaPoista
  2. Ihana välimerellinen kakku suomalaisella twistillä:D (mustikat....)

    VastaaPoista

Blogger Template created by Photographic Elements