Keväinen kanasitruunapasta

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Kyllä se niin vaan on, että kevät tuo mukanaan sitruunan. Taannoin kysyin teiltä lukijoilta kevään merkeistä keittiössänne, ja yleisimpiä olivat verhojen vaihtaminen, salaatin syöminen ja talviaiheisten muumimukien työntäminen kaapin perukoille.

Toinen varsin selkeä kevät ruoka sitruunan ohella meillä on parsa. Yleensä syödään ekat pääsiäisenä, tänä vuonna on kyllä otettu varaslähtöä jo pariin otteeseen. Tänä vuonna pääsiäisparsoissa tulee maistumaan mm. appelsiini, mutta palataan niihin myöhemmin.



300 g broilerinfileesuikaleita
öljyä
2 dl kermaa
1 rkl soijakastiketta
1 sitruunan raastettu kuori
1/2 sitruunan puristettu mehu
puoli ruukkua basilikaa
2 kevätsipulia
1 rkl pinjansiemeniä
mustapippuria myllystä

Paista broilerinfileesuikaleisiin kuumalla pannulla öljytilkassa väriä molemmin puolin.
Kaada pannuun kerma ja mittaa soija. Peitä kannella ja laske lieden lämpötila miedon puolelle.

Pese sitruuna varsin huolellisesti. Käytä luomusitruunaa jos mahdollista. Raasta sitruunasta hellästi kuori ja lisää kuoriraaste pannuun. Puolita sitruuna ja purista mehut pannuun.

Silppua basilikanlehdet ja siivuta kevätsipulit. Lisää basilika ja kevätsipulit kera pinjansiementen valmiiseen kastikkeeseen. Viimeistele mustapippurilla.

Sekoita kastikkeeseen keitetty pasta, nauti kera parmesaanin.

Huomioita: Soijakastike korvautuu ihan suolalla, minä vaan satun pitämään kovasti soijakastikkeesta.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template created by Photographic Elements